
Konsernirakenteen muodostaminen osakevaihdon avulla
Julkisuudessa on paljon ollut keskustelua osakevaihdosta. Tällä hetkellä ei ole tiedossa, että asiaan olisi tulossa muutoksia. Verohallinto toteaa lehdistötiedotteessaan, että osakevaihto on täysin lainmukainen järjestely, silloin kun sille on liiketoiminnallinen peruste.
Verohallinto on valvonut holding-yhtiöiden osakevaihtoja jo vuosia. Verohallinnon havaintojen mukaan holding-yhtiöt pyrkivät määrittelemään omistamiensa osakkeiden arvon tarkoituksella todellisuutta korkeammaksi kasvattaakseen yhtiön nettovarallisuutta. Mitä suurempi nettovarallisuus yhtiöllä on, sitä enemmän omistajat voivat nostaa siitä osinkoja, jotka ovat kevyemmin verotettuja kuin tavanomaiset pääomatulot. Jotta osakevaihto tehdään oikein, yritysjärjestelyssä on syytä käyttää asiantuntijoita. Myös ennakkoratkaisun hakeminen Verohallinnolta turvaa verotukseen liittyvät riskit.
Mitä osakevaihto tarkoittaa käytännössä?
- Konsernirakenne voi olla tarkoituksenmukainen vaihtoehto esimerkiksi riskienhallinnan näkökulmasta
- Konsernirakenteessa toimiessa varsinaisen operatiiviseen liiketoimintayhtiön liiketoimintariskien alaisuuteen ei tarvitse keskittää liian suurta määrää liiketoiminnasta kertyneitä varoja
- konsernirakenne voi olla vaihtoehto myös silloin, jos halutaan sitouttaa avainhenkilöitä, mutta yhtiön raskas tase tekee heidän mukaan tulostaan liian kallista
- osakevaihto on kätevä tapa muodostaa konsernirakenne
- osakevaihdolla pitää olla liiketaloudelliset perusteet
- osakevaihdon edellytyksenä on, että vastaanottavalla yhtiöllä on osakevaihdon jälkeen yli puolet kohdeyhtiön äänivallasta
Miten varmistetaan verotuksen oikeellisuus?
- Kuuntele Accountorin Verovinkit webinaari, niin saat kattavan käsityksen osakevaihdosta käytännön esimerkein. Tallenteeseen pääset tästä linkistä
Holdingyhtiön edut ja haitat
Julkaisimme jo aikaisemmin artikkelin holdingyhtiön eduista ja haitoista. Tekstissä on käyty läpi myös osakevaihdon periaatteita ja mitä käytännössä tämä tarkoittaa verotuksessa. Lue lisää tästä linkistä!