Vuodenvaihde – tilinpäätös, verotus ja varaukset

Tilitoimisto Pori ja Rauma

Lukuisten yritysten tilikausi päättyi vuodenvaihteessa. Tämä tarkoittaa loppurutistusta myös verosuunnittelulle, vaikka sitä on suositeltavaa tehdä pitkin tilikautta. Osa tilinpäätösjärjestelyistä ovat sellaisia, että ne voidaan ottaa käyttöön vapaaehtoisesti vielä tilinpäätöstä valmisteltaessa. Yleisimmät voimassa olevat varauksemme koskevat tosin vain toiminimiä ja henkilöyhtiöitä eli avoimia yhtiöitä ja kommandiittiyhtiöitä. Joustavin käytettävissä oleva varaus on toimintavaraus.

Mikä on toimintavaraus?

 

Toimintavaraus on vapaaehtoinen eli ns. verotusperusteinen varaus. Em. tarkoittaa, että se on mahdollinen vain, kun se hyväksytään myös verotuksessa. Se on ehdottomasti käyttökelpoisin käytettävissä olevista varauksistamme. Se on tosin käytettävissä vain toiminimillä ja henkilöyhtiöillä – ei siis esimerkiksi osakeyhtiöillä.


Toiminimellä ja henkilöyhtiöillä, joiden osakkaina on ainoastaan luonnollisia henkilöitä (tai kuolinpesiä), on mahdollisuus vähentää verovuonna tekemänsä toimintavaraus. Toimintavarauksen muodostaminen pienentää sekä kirjanpidon tilinpäätöstulosta että verotettavaa tulosta. Toisaalta verovuonna ja aikaisemmin tehtyjen purkamattomien toimintavarausten yhteismäärä ei kuitenkaan saa ylittää 30 % tilikauden päättymistä edeltäneiden 12 kuukauden aikana maksettujen ennakonpidätyksen alaisten palkkojen määrästä. Viimeksi mainittu tarkoittaa, että jossain tilanteissa se on lisättävä verotettavaan tuloon. Seuraavat esimerkit havainnollistavat toimintavarausta.


Esimerkki a)

A Ky:ssä, jonka tilikausi on kalenterivuosi, on vuonna 2021 maksettu ennakonpidätyksen alaisia palkkoja 100.000 euroa. Yhtiö ei ole aikaisemmin tehnyt toimintavarausta ja nyt se haluaa tehdä toimintavarauksen. Verotettava tulos ennen toimintavarauksen tekemistä on 70.000 euroa.


Toimintavarauksella voidaan nyt pienentää verotettavaa tulosta halutulla määrällä 0 ja 30 %:n väliltä em. palkoista laskettuna. Jos se tehdään maksimaalisena, verotettavaa tulosta voidaan pienentää 30.000 euroa (= 30 % x 100.000). Tämän jälkeen verotettava tulo on 40.000 euroa (= 70.000 – 30.000).


Esimerkki b)

Jos A Ky:llä on aikaisempana vuotena tehty 30.000 euron toimintavaraus, ja vuonna 2021 on maksettu ennakonpidätyksen alaisia palkkoja 80.000 euroa, on toimintavarausta purettava (eli lisättävä verotettavaan tuloon) vähintään 6.000 euroa, koska nyt maksimaalinen varaus voi olla enintään 24.000 euroa (= 30 % x 80.000).


Koska edellisenä vuotena oli toimintavarausta 30.000 euroa, niin sitä on purettava sen verran, että sen enimmäismäärä on nyt 24.000 euroa. Tosin haluttaessa se voidaan purkaa vaikka kokonaan, jolloin se lisäisi veronalaista tulosta 30.000 eurolla.


Esimerkki c)

Jos A Ky:llä on aikaisempana vuotena tehty 30.000 euron toimintavaraus, ja vuonna 2021 on maksettu ennakonpidätyksen alaisia palkkoja 120.000 euroa, voidaan toimintavarausta nyt niin haluttaessa lisätä vielä 6.000 euroa.


Enimmillään toimintavaraus voisi siis nyt olla 36.000 euroa (= 30 % x 120.000) ja koska edellisenä vuotena oli toimintavarausta 30.000 euroa, voidaan sitä nyt lisätä enintään em. erotuksella eli 6.000 eurolla.

Toimintavaraus on joustava

Toimintavarauksen hyviin puoliin kuuluu nimenomaan sen vapaaehtoisuuden ohella sen joustavuus määrän suhteen. Se voi siis olla joko 0 % tai 30 % tai jotain siltä väliltä 12 kuukauden aikana maksettujen ennakonpidätyksen alaisten palkkojen määrästä. Joustavuutta tosin heikentää se, että se tulee purkaa eli lisätä verotettavaan tuloon, jos em. palkkasumma pienenee edellisestä vuodesta ja aikaisemmin on tehty täysi toimintavaraus. Miinuspuoleksi voidaan tosin lukea myös se, että se ei ole osakeyhtiöillä käytettävissä.


Toimintavarauksen joustavuus näyttäytyy sekä voitollisessa että tappiollisessa tilanteessa. Esimerkiksi verosuunnittelullisesti toimintavaraus voi olla järkevää purkaa vapaaehtoisesti tilanteessa, jossa tilikauden verotettava tulo olisi muutoin muodostumassa tappiolliseksi. Seuraava esimerkki havainnollistaa tätä.


Esimerkki d)

A Ky:llä on purkamatonta toimintavarausta 12.000 euroa. Sillä on vuonna 2021 maksettuja ennakonpidätyksen alaisia palkkoja 80.000 euroa ja verotettava tulos on muodostumassa 10.000 euroa tappiolliseksi. Yhtiössä päätetään purkaa nyt toimintavarausta 10.000 euroa, joten verotettava tulos muodostuisi tämän jälkeen nollaksi (0). Yhtiöllä on vielä tämän jälkeen purkamatta toimintavarausta 2.000 euroa.


Kuten edellä esitetyistä muista esimerkeistä voidaan havaita, voidaan sillä tilanteen niin mahdollistaessa myös pienentää joustavasti verotettavaa tulosta. Erityisesti korostettakoon, että sen muodostamisjoustavuus liittyy suhteellisen suureen ”haitariin”, kun se voidaan tehdä 0 – 30 %:n suuruisena sekä purkaa että muodostaa kerralla maksimaalisesti em. rajoissa.

Muista varauksista

Verolainsäädäntömme tuntee myös muita vapaaehtoisia varauksia – kuten jälleenhankintavaraus, takuuvaraus ja hinnanlaskuvaraus. Näiden käyttökelpoisuutta on kuitenkin rajattu merkittävästi erilaisin erityisedellytyksin.


Esimerkiksi jälleenhankintavaraus voidaan muodostaa vain toimitilaluovutuksissa tietyin edellytyksin tai esimerkiksi käyttöomaisuuden tuhoutuessa tulipalon tai muun vahinkotapahtuman johdosta. Takuuvaraus taas on mahdollinen vain rakennus-, laivanrakennus- tai metalliteollisuusliikettä harjoittavalla verovelvollisella ja silloinkin yleensä vain ns. suurehkossa hankkeessa. Hinnanlaskuvaraus on käytännössä kovin harvinainen ja sen soveltamisedellytykset ovat kovin tiukat.


Kysy meiltä lisää, autamme mielellämme.

Tutustu 
referensseihimme »

Kokonaisvaltainen osaaminen, asiantuntijuus ja henkilökohtainen palvelu ovat luoneet vankan pohjan yrityksemme menestykselle. Sen vuoksi meillä onkin suuri joukko arvostettuja yrityksiä asiakkainamme. Tutustu asiakkaidemme tarinoihin »