1.Accounting – Ajankohtaista
1.Accounting – Ajankohtaista

Tarkkana sijoitetun vapaan oman pääoman (SVOP) rahaston kanssa!

Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto (SVOP-rahasto) on ollut osakeyhtiölaissa 1.9.2006 alkaen eli tuosta ajankohdasta lukien osakeyhtiöillä on voinut olla omassa pääomassa SVOP-rahasto. Vuoden 2014 alusta kyseiseen rahastoon on liittynyt merkittävä rahanarvoinen seurantatarve. Säännökseen nimittäin liittyy nyt 10 vuoden jälkeen saastumisaika. Tämä tarkoittaa sitä, että jos sijoitetut varat lojuvat em. ajan rahastossa, niiden verotus kiristyy olennaisesti. Ensimmäiset 10 vuoden määräajat kuluivat umpeen 1.9.2016. Tänä vuonna tulilinjalla ovat olleet vuonna 2007 sijoitetut SVOP-rahastot ja ensi vuonna 2008 sijoitetut. Nyt on syytä kaikkien osakeyhtiöiden ja erityisesti SVOP-sijoituksia tehneiden osakkaiden olla tarkkana, ettei sijoitusten palautus mene korkealle verolle!

Miksi on syytä seurata jatkuvasti SVOP-rahastoa?

Vuoden 2014 alusta verolainsäädäntöön lisättiin säännös, joka muutti ja kiristi SVOP-rahaston palautuksen verotusta merkittävästi. Tuohon ajankohtaan asti SVOP-rahastoon sijoitetut varat on voinut nostaa luovutusvoittoverolla eli jos oli sijoittanut 1 euron ja rahastosta palautettiin 1 euro, tästä ei ole syntynyt veroseuraamusta. Nyt pääsääntönä on osinkoverotus kaikkiin SVOP-rahastopalautuksiin.

Luovutusvoittoverotus voi tulla jatkossakin kysymykseen, mutta vain

  • jos SVOP-rahasto palautetaan samalle taholle, joka on SVOP-rahastosijoituksen tehnyt ja
  • jos SVOP-rahasto palautetaan ennen kuin 10 vuotta on kulunut sekä
  • jos edellä mainittujen toteutumisesta tehdään luotettava selvitys Verohallinnolle.

Jos yksikin edellä mainituista ei toteudu, palautus verotetaan osinkoverotuksen säännöin. Tarkista, onko 10 vuoden määräaika kulumassa umpeen ja toimi tarvittaessa!

SVOP-rahaston palautuksen verotuksen tulkintakysymyksiä

SVOP-rahaston palautukseen liittyy lukuisia verotuksellisia tulkintakysymyksiä. Em. 10 vuoden määräaika on sinänsä suhteellisen helposti todettavissa. Lainsäädännön sananmuoto on kuitenkin hyvä pitää mielessä. Nimittäin tuloverolaissa säädetään, että SVOP-sijoituksen tekemisestä saa olla kulunut varoja jaettaessa – ei siis jaosta päätettäessä – enintään 10 vuotta.

Sen sijaan todelliset tulkintatilanteet liittyvät siihen, onko palautuksen saajana sama taho kuin sijoituksen tekijä. Tulkintatilanteita synnyttävät tällöin mm. omistajavaihdostilanteet, yritysmuodon muutostilanteet sekä muut yritysjärjestelytilanteet ja lukuisat erityistilanteet (kuten kuolemantapaukset, avioerot jne.).

Siirry takaisin

 

Tutustu
referensseihimme »

Kokonaisvaltainen osaaminen, asiantuntijuus ja henkilökohtainen palvelu ovat luoneet vankan pohjan yrityksemme menestykselle. Sen vuoksi meillä onkin suuri joukko arvostettuja yrityksiä asiakkainamme. Tutustu asiakkaidemme tarinoihin »